Metsäpolulla

Päivälenkki koirien kanssa tutulla metsäpolulla ja kahvittelu lammen rannalla tekee hyvää välillä turhankin kovilla kierroksilla käyvän emännän päälle. Ajatukset takkuaa eikä mistään saa otetta. Silloin on parempi lähteä luonnon rauhaan. Metsäisellä ja soita kiertävällä polulla ollaan lähellä Kemijärven keskustaa, mutta tunnelma on kuin erämaassa. On hiljaista, vain korppien raakkuminen kuuluu jostain läheltä.

Eikös se ole niin, että kun kävelylenkille ottaa eväät mukaan, niin se muuttuukin retkeksi. Tämä on lähiretkeilyä parhaimmillaan.

Näitä nappisilmiä unohtamatta ;)

Korvapuoli kanto kuunteli tarkkaan jutteluani koirille.

Aurinko paistoi siniseltä taivaalta, päivä oli kuin tehty retkeilyyn.

Kumpi hyppää eka...?

Metsäpolun pitkospuut alkavat olla tiensä päässä, mutta vielä pääsee soiden yli kastelematta tassuja.

Alueella asuu Koillis-Peikko. Unna kävi tarkistamassa, josko se olisi ollut kotona, mutta ei vain Peikkoa näkynyt. Niinpä me lähdimme omaa kotia kohti mieli levänneenä.

Metsiemme sielunlintu

Kuukkeli on kairankulkijan kaveri. Sen kaunis ja hiljainen kujerrus kuuluu tulipaikalla ja kohta se lentääkin retkeilijän lähelle herkkujen toivossa.

Kuukkelia kutsutaan metsiemme sielunlinnuksi. Ennen uskottiin, että kun metsästäjä kuolee, siirtyy hänen sielunsa kuukkeliin.

Kuukkelia pidetään myös onnenlintuna. Jos linnun tappaa, katoaa sen tappaneen henkilön metsästysonni ikuisiksi ajoiksi.

Etelä-Suomesta ovat vanhat metsät lähestulkoon kadonneet, sitä myöten myös kuukkelit. Paikkauskollinen lintu tarvitsee vanhoja puita suojakseen eikä se lähde hevin ylittämään aukeita paikkoja. Upeassa elokuvassa 'Metsän tarina' kuvattiin eteläkarjalaista vanhaa metsää ja siellä asustelevia kuukkeleita. Nyttemmin metsä on hakattu ja kuukkelit hävinneet. Kuukkelimetsä kaadettiin

Tätä pyöreäpäistä lintua pidetään Lapin lintuna, mutta se on myös Kainuun maakuntalintu. Sekä Pyhä-Luoston kansallispuiston tunnuslintu. Odotan seuraavaa retkeä ja kohtaamista ystäväni kanssa.

 

Lokakuinen Saariselkä

Tehtiin loppuviikosta parin päivän reissu Saariselälle. Keli on mitä hienoin, yöpakkasia ja päivällä aurinkoista.

Päivän aurinko ei jaksanut sulattaa pikkuisten purojen jäitä.

 

 Ipana närkästyi, kun se jätettiin kuvaushetkeksi repun seuraksi.

.
Toinenkin möksähti, kun ei saanut kuvauspalkkiota. Unna tuumasi, että istumalakko on paras keino saada namia.

Ei oo reiluu!

Palo-ojan kodalla oli melkein röyhkeitä kuukkeleita. Ne lehahtelivat ihan pään yläpuolelta ja vaativat herkkuja. Yksi niistä näytti olevan rengastettu ja sillä oli varsin myrtsi ja käskevä ilme!

 



Kahvihetki, paras hetki.

 

Kaverukset ovat selvästi jotain vailla.

Prospektorin kaivoksella etsittiin 1900-luvun alussa kultaa sitä kuitenkaan löytämättä. Pari vuotta kaivosväki jaksoi uskoa mahdolliseen kultalöytöön, mutta sitten kaivos suljettiin.

Kauniit auringonlaskut tuudittivat retkeläiset uneen.

Aurinko houkutti tunturiaavalle

Lumisade loppui eilen illalla ja tänään olikin sitten aivan mahottoman upea päivä! Aurinko paistoi ja hanki häikäisi ihan kuin keväällä. Kävin Tilkon kanssa kiertämässä taas Pyhän tunturiaavan lenkin. Maisema oli niin erilainen kuin eilen.

Hotelli Helpotus

Häikäisee kuin kevätaurinko!

Joka kerta tämä näkymä sävähdyttää.

Lintutornin rappuset oli jäässä, joten ipana jäi alas odottamaan.

Tilko on vaikea kuvattava mustan värinsä takia. Onneksi valo joskus osuu sopivasti herran kuontaloon ja kuviin saa silmätkin näkyviin.

Joku vain ei osaa arvostaa kuvaajaa.

Mutta mamma ei anna periksi!

Suolampi on jäässä ja joutsenet lähteneet muuttomatkalle. Kevätmuuttoa odotellessa.

Rappuset laskeutuivat lumiseen viidakkoon.

Luonnon omat koristeet ovat ne kauneimmat.

Lehtipuut ei luovuta. Ehkä ne tietää, ettei vielä ole talven aika.